torstai 13. lokakuuta 2016

Valkoinen vesivärimaalauksessa


12.10.2016 vesivärikurssilla kokeilimme yhtä perusasiaa – valkoisen kuvaamista. Valkoinen tila tai viiva vesivärimaalauksessa saadaan jättämällä valkoinen pohjapaperi halutusta kohdasta maalaamatta. Valkoisen kuvaamisessa tai vaalean värin sekoittamisessa ei perinteisesti käytetä valkoista pigmenttiä. Väri vaalennetaan vedellä ja valkoisen maalauspinnan annetaan kuultaa alta. Tämä kuulakkuus on tyypillistä akvarellimaalauksessa. Jos käyttää valkoista väripigmenttiä saa aikaan maitomaisemman sameamman vaikutelman, joka joskus voi tietysti olla tarkoitus ja tehokeino.  Tarkemmin aiheesta 4.12.15 kirjoituksessa
.  

Alla olevissa harjoituksissa ei ole käytetty maskia eikä muitakaan apukeinoja valkoisen kuvaamisessa. Värin tarttumista voi estää esim. maskilla tai sapluunalla (kirjoitus 3.12.14), joka poistetaan värin levityksen jälkeen. Samoin värin tarttumista voi estää valkoisella liidulla tai kynttilällä ja jopa kananmunan valkuaisella, mutta näitä on vaikea poistaa jälkikäteen ja ne jäävät osaksi teosta.


Valkoinen raidallinen liina on kuvattu hienosti hieman
kuprulle sinisen maljakon ja oranssin omenan välissä.
Sinisen lasitetun maljakon valoheijastukset on jätetty 
rohkeasti havainnon mukaan valkoiseksi.

Valkoinen punaraitainen pöytäliina on raikas 
hirsiseinää vasten ja varjot tuovat hienosti valon tuntua.

Valkoinen kannu pehmeine varjoineen.
 Kapeat siniset viivat lehdissä ja kannussa
saavat aikaan keveyttä ja kivoja yksityiskohtia.

Rohkea kokeilu valkoisesta hahmosta on
maalattu rennolla otteella vahvoin värein.

Valkoisella aluspahvilla siveltimenvedot
 ja  läikät ovat kuin abstrakti maalaus.

Tulkinnallista valkoista sommitelmaa ympäröi
märällä maalattu pehmeä väri. Kun paperi on kuiva,
niin rajaus on selvä, vaikka maalataan märällä.

Ylhäältä kuvattua kukkakimppua keventää sitä ympäröivä
 vaaleus ja kukissa muotoa antavat valkoiset alueet.  

Tämän upeanvärinen kimppu on maalattu
 sivusta,
 jossa näkyy painava keramiikkamaljakko.
Hieman taustaa rauhoittamalla ja katsomalla
 läheltä näkyy kaunis valkoisen käyttö kimpun yksityiskohdissa, joka raikastaa maalausta.
Tarinankerrontaa kuvalla. Kasvot sekä
kuvan yläosaan jätetty enemmän
valkoista keventämään vaikutelmaa.  
Valkoista lehteä ympäröi harmaan vihreä, jota on sävytetty
okralla lehden ympäriltä. Tämä lehti voidaan vielä muuttaa
loistamaan puhtaissa ruskan sävyissä.
Valkoinen kuultaa kauniisti tässä viivaa
 ja pintaa yhdistävässä maalauksessa.
Lisää tarinankerrontaa toistolla. 






















Valkoinen ja selkeät värit ovat näkyvä ja tehokas yhdistelmä.
Kuvassa näkyy hienosti siveltimen maalauksellinen jälki.

Sama persoonallinen ote perusväreillä (sininen, punainen ja keltainen).
Mukaan  on otettu  myös välivärit violetti, oranssi ja vihreä.

Hauska jämäkkä punaisella rajattu mökki ja punaiset kukat
kesäisessä maisemassa, jossa valkoiset pilvet matkaavat taivaalla. 

Ornamenttimainen kuvio pienillä puna-valkoisilla
kukilla ja violeteillä täplillä tuntuu jatkuvan ylöspäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti